Syöpähoitojen muuttama ulkonäkö ja sivuvaikutukset masentavat

"Hiukset ovat naisen kruunu," sanotaan. Myös ripset ja kulmakarvat vaikuttavat paljon kasvojen ilmeeseen. Syöpähoidot vievät lähes kaikilta niin hiukset, ripset kuin kulmakarvatkin. Iho kuivuu ja rypistyy, naama valahtaa, ihoon tulee näppylöitä. Suupielet painuvat väkisinkin alaspäin. Syövän lisäksi syöpähoitojen muuttama ulkonäkö masentaa.

Ulkonäkö ei ole maailman tärkein asia. Ei olekaan, mutta kun terveys on toistaiseksi mennyttä, muuttunut ulkonäkö masentaa lisää. Vaikka kuinka moni yrittää minua lohduttaa, että hiukset, ripset ja kulmakarvat kasvavat takaisin ja ihon kimmoisuus palautuu, muuttunut ulkonäkö masentaa vakavan sairauden lisäksi. 

Hiustenlähtö konkretisoi vakavan sairauden

Sytostaattihoidot päättyivät puolitoista kuukautta sitten. Hiukset alkoivat kasvaa kaksi viikkoa sitten. Ne kasvavat noin sentin kuukaudessa. Vähintään puoli vuotta siis menee, että minulla on kuuden sentin hiukset. Ehkä kesällä! 

Naaman valahdus tuskin enää korjaantuu ilman plastiikkakirurgia. Ripset ja kulmakarvat sentään taitavat kasvaa melko nopeasti, ja kulmakarvathan voi aina piirtää naamaansa. 

Monelle naiselle hiukset ovat paljon enemmän kuin vain hiukset. Kalju nainen herättää huomiota. Joku voi tietysti olla kalju omasta tahdostaan, mutta usein hiuksettomuus yhdistetään sairauteen. En kulje kaljuna missään. Jos kulkisin, uskoisin kohtaavani lähinnä sääliä: "Tuolla on syöpä."

Minua ei sitä paitsi yhtään lohduta, kun joku kehuu, että minulla on kaunis kallo. Myönnettäköön, että minulla on pieni ja siro pää, mutta kyllä minä hiuksiani kaipaan. Useimmiten kuljen turbaani tai trikoopipo päässä. Joskus harvoin käytän peruukkia. Se tuntuu karvalakilta, hiostaa ja kutittaa.

Paljas päälaki viluttaa ja vit...aa

Pitkiä hiuksia on aina ihailtu. Jos on pitkät ja elinvoimaiset hiukset, on terve, olettaa moni. Pitkät hiukset säteilevät elinvoimaa ja kauneutta. Hiukset ovat monelle tapa ilmaista omaa minuutta, naiseutta ja mielialaa. Ne tuovat myös itsevarmuutta. Omat hiukseni eivät mitkään huippukauniit olleet; ohuethan ne olivat ja piikkisuorat, mutta minulla kuitenkin oli hiukset. Ennen syöpähoitojen alkamista leikkasin ne lyhyeksi jo valmiiksi. Oli jotenkin helpompi sopeutua. Nyt paljas päälaki viluttaa (ja vituttaa), ja kalju pää tuntuukin kummalliselta. 

Lue kirjoittamani blogi hiustenlähdöstäni tästä.

Ripset ja kulmakarvat vaikuttavat kasvojen ilmeeseen

Kun olet jo ennestään kalju, ripsien ja kulmakarvojen puuttuminen on se viimeinen niitti. Minulla on aina ollut pitkät ripset. Lähes ainut meikki mitä käytän, on ripsiväri. Tunnen itseni alastomaksi ilman ripsiväriä. Toisinaan olen ottanut ripsienpidennyksen. Sitäkään ei voi nyt ottaa, kun ripset kiinnitetään omiin ripsiin. Toivoin viimeiseen asti, että edes ripset ja kulmakarvat olisivat säilyneet, mutta ne lähtivät viimeisen sytostaattihoidon jälkeen. Jäljellä on vain kalpea, valahtanut ja ryppyinen naama.

Peilistä katsoo vieras ihminen

Peilikuvan näkeminen on vaikeaa myös siksi, että se muistuttaa vakavasta sairaudesta joka päivä. Kutsuin itseäni Saatanan Syöpäläiseksi heti diagnoosista alkaen. Vihasin itseäni. Hiusten lähtö konkretisoi kaiken lopullisesti. Voin kuvailla itseäni useilla adjektiiveilla: kalju, kulmakarvaton, ripsetön, ryppyinen, turvonnut, valahtanut, lihonut. Kun sitten kaiken kruunaa vielä geeniperintönä saatu kalkkunan kaula ja roikkuvat silmäluomet, noita-akka on valmis.

Säikähdän joka kerta, kun kävelen peilin ohi. Mielialani on jo kohentunut alkuajoista, mutta vieläkin on välillä todella huonoja päiviä. Mieliala vaihtelee ja peilistä katsoo vieras ihminen.

Kortisoniturvotus yllätti

Kortisonilääkityksen jälkeen naamani punoitti monena päivänä kuin olisin juonut yksin pullollisen punaviiniä yhteen menoon. Totuuden nimessä pitää kyllä tunnustaa, että punaviiniä on kulunut melkoisesti. Ja se kortisoniturvotus! Se oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Ei ollut ryppyjä tällä syöpäläisellä, ei. Turvotusta oli kasvojen lisäksi kaikkialla kehossa. Nyt viimeisestä sytostaattihoidosta on kulunut yli kuukausi. Eilen kävin hierojalla, ja hän totesi selkäni näyttävän aivan erilaiselta kuin kuukausi sitten. Turvotus on sentään lähes hävinnyt. 

Kuukausi viimeisestä sytostaattihoidosta: mitä muutoksia ulkonäön lisäksi

Kehoni on muuttunut radikaalisti, ja siihen sopeutuminen on vaikeaa. Vakavia muutoksia ei ole, mitä nyt jotain pientä "kremppaa". Toivottavasti nämä sivuvaikutukset häviävät ajan myötä.

Öisin vaivaavat kummalliset lihasnykimiset, aivan kuin elohiiri nykisi milloin missäkin eri puolilla kehoa. Suonenveto vaivaa jaloissa. Se tosin voi johtua lisääntyneestä liikunnasta. Aineenvaihdunta ei pysy perässä.

Sytostaattihoidoissa kanyyli laitettiin aina vasemman käden kämmeneen. CEF-hoitojen myötä kämmenselkä jäi todella araksi.  Kyynärpään ja kämmenen väliset verisuonet kiristävät alapuolelta. Välillä jopa niin paljon, etten meinaa saada takin tai paidan hihaa vedettyä.

Olen kerännyt syöpähoitojen aikana kolme ylimääräistä kiloa. Keskikehon makkarat iljettävät. Housut kiristävät. Pitänee lähteä housukaupoille.

Leikatun rinnan ja kainalon arvet muistuttavat niin ikään syövästä. En kuitenkaan aio rintaani korjauttaa; onhan minulla jotain rinnasta jäljellä kuitenkin. Tuskin kuljen rinnat paljaana muualla kuin kotona, mökillä ja ehkä uimahallissa ja yleisissä saunoissa.  

Varpaista on kaksi kynttä lähtökuopissa. Kynnet muuttuivat ensin mustiksi. Sitten muutama varvas alkoi punoittaa, ja ne tulivat niin kipeäksi, etten saanut enää monoja jalkaan. Varpaiden alta alkoi  tirskahdella mätää. Jalkahoitaja sai onneksi varpaani kuntoon ja saattaa olla, etteivät kynnet lähdekään. Monot menevät jo jalkaan ja ladut kutsuvat.

Varpaat ja sormet palelevat tavallistakin enemmän. Välillä tuntuu kuin joku pistelisi varpaita ja sormenpäitä nuppineuloilla. Tuntuu, että muutenkin palelen enemmän kuin ennen. Olen harrastanut talviretkeilyä, mutta nyt ajatuksin heräämisestä kylmässä teltassa kauhistaa.

Kesää kohti mennään: iloa, valoa ja jaksamista toivotan kanssasisarille

Fyysinen kuntoni ei ole romahtanut aivan kokonaan. Viimeisestä sytostaattihoidosta on kulunut puolitoista kuukautta. Sädehoidot ovat nyt puolivälissä. Niistä ei ole toistaiseksi ollut sivuvaikutuksia. Jaksan käydä kävelemässä parin tunnin lenkkejä, vaikka ylämäissä hengästynkin. Onneksi mennään valoa kohti. Kesä tulee. Mutta ensin nautitaan talvesta. Pian pääsen kakkoskotiin Rukalle. Jospa karistaisin ylimääräset kilot hiihtämällä!

Kiitos kun luit. Voi olla, että ulkonäköasiat kuulostavat turhamaisilta, mutta halusin nyt kertoa niistäkin. Tiedän, että moni miettii samoja asioita, muttei kehtaa myöntää.

Jos haluat seurata blogiani, klikkaa linkkiä https://www.blogit.fi/karikoita-reitilläni/seuraa