Rintasyöpä ja mielenterveys: elämää tunteiden vuoristoradalla
10.10.2022
Rintasyöpädiagnoosi toukokuussa vei minut täysin pois tolaltani. En olisi millään halunnut uskoa sairauttani todeksi. Vaikka mottoni onkin ”pessimisti ei pety", rintasyöpädiagnoosiin kyllä petyin, vaikka aavistelinkin pahinta, kun kutsu mammografian lisätutkimuksiin tuli. Ikävä kyllä, tunteiden vuoristorata ei rajoittunut vain alkushokkiin.
Voit lukea alkushokkini tunnelmia tästä linkistä.
Kesä meni kuin sumussa rintasyövän varjossa
Eräs ystäväni kysyi minulta viime viikolla, miten kesäni meni ja pääsinkö nauttimaan aurinkoisista keleistä. En osannut vastata. Tajusin, että oikeastaan koko kesä on mennyt jonkinlaisessa sumussa. Pääsin melomaan ja retkeilemään, mutta en oikein muista, oliko kesä aurinkoinen ja lämmin. No, ei se tainnut kovin kylmä ja sateinenkaan olla. Sen ehkä muistaisin. Ja taisin muutaman asiakaskeikankin hoitaa. Niistä en paljon muista. Kohokotia taisivat olla retket omien poikieni kanssa.
Laatuaikaa omien rakkaiden kanssa auttaa jaksamaan
Viikkoa ennen ensimmäistä leikkausta pääsin lomalle kakkoskotiimme Rukalle. Saimme mieluisan vieraan, kun nuorempi poikamme tuli lomalle. Puolisoni ollessa päivät töissä retkeilimme poikani kanssa luontopoluilla Konttaisella, kävimme pienellä Karhunkierroksella ja kaikki kolme kävimme yhdessä katsomassa karhuja. Niin kauan kuin olimme luonnossa ja minulla oli seuraa, sain syövän pois mielestäni ainakin hetkeksi. Saimme viettää laatuaikaa luonnossa.
Toisen leikkauksen jälkeen sain viettää laatuaikaa vanhemman poikamme kanssa. Ihania loppukesän retkiä Rukalla hillasuolla, kalastamassa ja luontopoluilla.
Menetänkö fyysisen terveyteni lisäksi myös mielenterveyteni?
Palataan kuitenkin kesäkuun alkuun, kun nuorempi poikani oli Rukalla kanssamme lomailemassa. Syöpään sairastuminen oli minulle niin suuri shokki, että ahdistusoireiden ja masennuksen lisäksi fysiikkani alkoi pettää. Jo Rukalla tuntui, että sydämeni hakkasi välillä kahtasataa ja henki tuntui salpautuvan ylämäissä. Kehitin itselleni keuhkosyövän. Vatsakivut olivat varmasti vatsasyöpää. Kun loma päättyi ja pääsin kotiin, jäin illalla yksin, kun poikani lähti kotiinsa.
Paniikkikohtaus yllätti ja järkytti
Seuraavana aamuna aloin voida todella pahoin. En varmaksi muista mitä tein, mutta taisin lukea Kanta-palvelusta patologin lausuntoa. Sydän hakkasi, en saanut henkeä ja kylmä hiki helmeili otsalla. Verenpainemittari näytti aivan mahdottomia lukemia. Jouduin soittamaan päivystykseen. Olo oli jo parempi, kun pääsin terveyskeskukseen. Minulla diagnosoitiin paniikkikohtaus. Tämäkin vielä.
Onnekseni nuori mieslääkäri -ei varmaan yhtään omia poikiani vanhempi- otti tilanteeni tosissaan, oli empaattinen ja ymmärtäväinen ja sai minut rauhoittumaan. Lähete psykiatrille ja masennuslääkeresepti kourassa kotiin, tosin keuhkokuvien ja sydänfilmin jälkeen. Niissä ei vikaa ollut. No niin. Rintasyöpä on tehnyt minut siis vielä kaiken lisäksi psyykkisesti sairaaksi ja hulluksi.
Masennuslääkkeitä tarvitaan, vaikka en olisi halunnut
Tuosta paniikkireaktiosta on nyt aikaa neljä kuukautta. Masennuslääkkeet ovat mukana arjessani, vaikka olen aina vastustanut kaikkia lääkkeitä. Luin reseptin saatuani lääkkeen tuoteselostetta kaikista mahdollisista sivuvaikutuksista ja jätin lääkkeet apteekin tiskille. En aloittanut mielialalääkkeitä ennen kuin yksi ystävistäni kertoi saaneensa samasta lääkkeestä apua. Ei noista ole tainnut haittaakaan olla. Ehkä olen ollut niiden tarpeessa. Pääni on ollut jokseenkin sekaisin diagnoosista alkaen.
Ammattiapua kannattaa hakea
Mainitsemani nuori empaattinen mieslääkäri antoi minulle jatkolähetteen. Olen saanut keskusteluapua psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla, Satasairaalan hoitajien ja lääkärien vastaanotoilla sekä syöpäyhdistyksen sairaanhoitajan luona. Ammattiapua kannattaa hakea. Joskus on helpompi purkaa ajatuksiaan ulkopuoliselle sen sijaan, että kuormittaisi liikaa läheisiään, puolisoaan ja ystäviään. Hekin ovat kyllä saaneet osansa saatanan syöpäläisen tunnepurkauksista.
Maailman mielenterveyspäivä 10.10. näyttää vihreää valoa huolten jakamiselle
Olen käynyt läpi melkoisen kirjon erilaisia tunteita, joita kaikkia en ymmärrä enkä halua hyväksyä. Haluan jakaa tunteeni tämän blogin välityksellä. Ehkä joku tuntee samoin ja kokee, ettei olekaan yksin outojen tunteidensa kanssa. Vakava sairastuminen saa ihmisen tarkastelemaan elämäänsä aivan uudesta näkökulmasta. Vielä en osaa sanoa, mitä kaikkea tämä tuo tullessaan, mutta tunteiden vuoristoradalla seikkailen varmasti pitkään.
Mielialat ja fyysinen vointini vaihtelevat päivästä ja viikosta toiseen. Toisinaan jaksan mitä vain, toisina päivinä vain makaan. Tunnen vihaa, katkeruutta, itsesyytöksiä, pelkoa, ahdistusta, surua, masennusta, syyllisyyttä ja välillä yksinäisyyttäkin. Pitkä on polku!
Jokainen käsittelee tunteitaan omalla tavallaan. Jotkut purkavat tunteitaan toimintaan, toiset selviävät puhumalla ja jotkut miettivät asioita mieluummin itsekseen.
Elämänarvot ja koti uuteen järjestykseen
Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen auttaa selviytymään syövästä ja sen hoidoista. Minä kuljen luonnossa, puhun tilanteestani avoimesti, välillä kiroilen ja touhuan kaikenlaista kotona. Elämän arvot taitavat mennä aivan uuteen järjestykseen. Ja jos syövästä ei muuta hyvää löydy, niin myös koti menee uuteen järjestykseen!
Hyödyllisiä linkkejä:
Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelu
Jos haluat seurata blogiani, klikkaa linkkiä https://www.blogit.fi/karikoita-reitilläni/seuraa
Kommentit